|
||||||||||||||||||||||||||||||
 |
|
|||||||||||||||||||||||||||||
|
08.08.2010 - 14:52
Rippileirillä pidimme rippikoulukokeen. Tässä kokeessa vastaukset kysymyksiin 4 ja 6 johtivat varsin usean kohdalla uusintaan. Tämä ei ole häpeä. Tätä ei tajuttu 2000 vuotta sittenkään, vaikka se mies seisoi heidän edessään Jerusalemissa. Virheistään kuitenkin oppii parhaiten. Roomalainen sadanpäämies tajusi Jeesuksen olleen Jumalan Poika vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Opetuslapsistakin Tuomas vasta, kun Ylösnoussut ilmestyi hänelle.
Mitkä sitten olivat nämä kysymykset, jotka tuottivat ongelmia niin viime torstaina kuin kenties pari tuhatta vuotta sitten?
Kysymys 4: Mitä synti on?
ja
Kysymys 6: Miten ihminen pelastuu iankaikkiseen elämään?
En nyt pyydä ketään viittaamaan, mutta voit kohdallasi miettiä tiedätkö vastauksen näihin kysymyksiin.
Vastaukset sinäänsä ovat varsin helppoja eivätkä vaadi paljon ulkomuistikapasiteettiä.
Periaatteessa voitaisiin pitää puolituntia rippikoulua konfirmaatiopäivän aamuna ja opettaa, että synti on sydämen eroa Jumalasta ja pitää sitten heti perään koe, jossa kysyttäisiin, että mitä synti on.
Mutta, kun kristinusko ei varsinaisesti ole ulkoa oppimista vaan ymmärtämistä. Sen asian ymmärtämistä, että joku halusi kuolla minun, sinun, meidän kaikkien tähtemme. Ei meillä huviksemme ole ”Jessen” kuvia täällä kirkossa seinät täynnä, kun ”parempaakin” taidetta olisi saatavilla ja vielä halvemmalla. Vaan siksi, että juuri sillä on jotain merkitystä.
Pienoisevankeliumi menee näin: Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän. Tämä ei ole pelkästään ulkoläksy. Ei pelkkää sanahelinää. Vaan myös oikea vastaus siihen 6 kysymykseen. Vastaukseksi ei siis riitä, että uskoo jumalaan. Jokainenhan voi yleisen ilmoituksen perusteella uskoa jumalaan tai korkeampaan voimaan. Ei putoavassa lentokoneessakaan ole yhtään ateistia. Vastaus pelastukseen ei ole jumaluudessa, vaan Jumalan ainoassa Pojassa, joka kuoli meidän syntiemme tähden.
Olennaiset asiat kristinuskosta voitaisiin opettaa ulkoa ehkä puolessa tunnissa. Siitä huolimatta rippikoulun kesto on 80 tuntia. Ei siksi, että kirkolliskokous, piispainkokous tai what-ever-kokous niin on säätänyt, vaan siksi, että kristinuskon ymmärtäminen vie enemmän aikaa kuin puolituntia. Niitä vastauksia ei voi opettaa toiselle toisen puolesta, vaan ne täytyy myös kokea.
Sanotaan, että Jeesuksen toiminnan aika kesti kolme vuotta. Hän käytti siis kolmisen vuotta tämän varsin yksinkertaisen asian opettamiseen, mutta mitä me teimme? Me ihmiset naulasimme hänet ristille. Vähemmästäkin tulisi jo itku silmään.
Entäs sitten kysymys 4 ja ne kauppaakäyneet siellä temppelissä?
Jos kerran synnin määritelmä on sydämen ero Jumalasta, yritän ymmärtää vertaamalla sen lain kirjaimen noudattamiseen ja lain hengen noudattamiseen. Temppelin ulommalla pihalla kaupankäynti ei ilmeisesti ollut lain mukaan kiellettyä, mutta kun ihmisten hengellisillä tarpeilla rahastettiin oli se Jeesukselle liikaa, ja ilmeisesti myös lain hengen vastaista.
Lakia ei ole tehty siksi, että ärsyttäisi mahdollisimman paljon. Me emme pidä turvavöitä autossa tai pyöräilykypärää pelkästään siksi, että joku niin vaatii, vaan siksi, että onnettomuuden sattuessa ne voivat pelastaa hengen ja vähentää vammoja. Lain tehtävä on suojella. Sydämen ero Jumalasta tulee, kun ajattelee, että minä pärjään itse. Minä itse osaan päättää elämästäni. Sitä päätösvaltaa Jumala ei yritäkään viedä sinulta pois, mutta rientää avuksesi, kun huomaat, ettet pärjääkään itse.
Viikon kestävällä rippikoululeirillä saa varsin paljon kuulla Jumalasta. Se viikko aloittaa monella etsikkoajan. Siinä ei kuitenkaan ole vielä kaikki kristinuskosta. Siksi toivonkin, että tulet jatkamaan ymmärryksen etsintää isoskoulutukseen ja muuhun seurakunnan toimintaan.
Haluan lopettaa tämän saarnan Paavalin sanoihin: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.”
Rakkaat nuoret. Tulkaa nyt alttarin eteen tunnustamaan yhdessä seurakunnan kanssa yhteinen kristillinen uskomme. 11.07.2010 - 11:00
Tekstin sijoittelu ei ole tässä ihan parasta luokkaa. Matt. 5: 20-30 Jeesus sanoi:
Eräässä paperissa luki ”radikaalia tekstiä”. Olen samaa mieltä. Rankkaa settiä kuulijakunnalle. Toisessa lapussa luki kissan kokoisin kirjaimin: ”HÄMMENTÄÄ SILLÄ PELASTUMISEEN VAIKUTTAA HENK. KOHT. USKO EIKÄ KÄSKYJEN NOUDATUS. TAI NIIN ON SANOTTU…” Aivan. Niin teille on opetettu. Teille myös opetettiin, että käskyt paljastavat sen, että meissä on jotain vikaa. Lauantaina, ensimmäisen ”hyvin”nukutun leiriyön jälkeen, pidin leiriläisten kanssa oppikokonaisuuden käskyistä. Puolentoista tunnin aikana opittiin muun muassa viides käsky: ”Älä tapa”. Ensimmäisellä kierroksella leiriläisille, niin kuin ilmeisesti evankeliumitekstissä olleille Jeesuksen kuulioille, tuli uutena tietona se, että käsky ”älä tapa” ei koske pelkästään fyysistä väkivaltaa, vaan myös henkistä. Esimerkiksi koulu- tai työpaikkakiusaaminen on vastoin viidettä käskyä. ”Senkin hölmö” riittävän monta kertaa sanottuna on omiaan viemään toiselta elämänilon – täten - se on myös tappamista ja tekona ansaitsee tuomion. Päivän evankeliumitekstin Jeesuksen sanat kuullessaan sitä joutuu toteamaan, että mahtaa olla kovin vähän ihmisiä, jotka Jumalan tahdon pystyvät toteuttamaan. Minulle ei ainakaan ole vielä tullut sellaista henkilöä vastaan ilman tätä valkoista albaa tai alban kanssa. Pieni vauvakin on kristillisen käsityksen mukaan perisynnin alainen. Tämä on nähtävissä siinä, että ei pientä lasta tarvitse opettaa tekemään pahojaan. Ei myöskään varhaisteiniä tarvitse opettamalla opettaa kiroilemaan. Kummatkin näistä taidoista lapsi oppii kyllä ihan itsestään. Vasta, kun ymmärtää sen, että itsessä on jotain vikaa – jotain syntiä - alkaa ymmärtää Jeesuksen ristinkuoleman merkityksen. Kun huomaa sen minkä Paavalikin Roomalaiskirjeessä, että ”En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo”, pystyy Hengen avulla parempaan. Tätä ymmärrystä ei saavuteta sillä, että oleskellaan tuossa Karkkilan kirkon hautausmaalla klo 21-07 välillä. Niin ei nimittäin saisi tehdä. Tai, puhumalla kirjastossa kovaäänisesti kännykkään. Niin ei nimittäin saisi tehdä. Ihan sama! Mutta entä, kun teinityttö jollain festarilla nautittuaan noin 5 siideriä saakin kutsun tuntemattomaan telttaan… Tai, entä kun perheenisä, joka vaimonsa vastustuksista huolimatta käy pelaamassa uhkapelejä ja voittaa kasinolla 3000 euron potin. Hän ei voi mennä kotiin tämän rahasumman kanssa, koska silloin vaimo saisi tietää, että hän on käynyt pelaamassa, joten hän palaa takaisin kasinolle pelaamaan nämä rahat pois… Kun näissä esimerkkitapauksissa aletaan olla jo siinä pisteessä, että pystyykö antamaan anteeksi itselleen, sitä voi hyvinkin ymmärtää sen anteeksiannon suuruuden. Sen, että pienoisevankeliumi: ”Jumala on rakastanut maailmaan niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän” ei olekaan pelkästään ulkoläksy, vaan todellinen lupaus armosta. On siis totta, että pelastumiseen ei auta käskyjen noudattaminen, hyvät teot tai yleisenä elämän asenteena optimismi – vaan Herra, jota naulat kerran pisti. 20.06.2010 - 11:00
Päivän teemana on siis kadonnut ja uudestaan löytynyt.
Tähän liittyen meillä päiväriparilla tapahtui hieman nolo tilanne, kun meidän piti tiistai iltapäivällä mennä pelaamaan jalkapalloa. Lähetimme nuoret edeltämme ja menimme pastorin kanssa hieman myöhemmin perästä autolla. Kun pääsimme tuolla K-Supermarketin vieressä olevalle nurmikentälle, nuoria ei näkynyt missään. Minne ihmeeseen he olivat menneet? Lähdimme pastorin kanssa takaisin seurakuntatalolle. Ehdotin, että kysyisimme lastenohjaajilta, että mihin suuntaan nuoremme oikein lähtivät. Pastori sanoi, että ei varmasti kysytä. Sitä kollegojen kuittailua ja nälvintää, mikä siitä seuraa, ei kestä kukaan.
No, onneksi ei tarvinnut kysyä. Pari tyttöä tuli nimittäin vastaan. He olivat lähteneet etsimään meitä. Evankeliumitekstiä sivutakseni – emme kutsuneet naapureita iloitsemaan kanssamme, mutta huojentuneita kyllä olimme.
Loppukokeen jälkeen havaitsimme, että riparilaiset olivat selkeästi oppineet kymmenen käskyn lain. Harkitsimme kuitenkin, pitäisikö pitää vielä toinen viikko putkeen, ja käyttää se kokonaan puhumalla armosta.
Tämä ei ollut ensimmäinen rippikouluryhmä, joka on tämän ajatuksen tuonut mieleen. Se ajatus, että joku tuntematon haluaisi ilmaiseksi tehdä meidän hyväksemme jotain, on jotenkin niin vierasta. Ehkä me ajattelemme, että meidän pitää mennä erämaahan asti löytääksemme jotain arvokasta. Mutta tässä kohtaa me olemme eksyksissä. Jumala tulee hakemaan meitä vaikka erämaasta, koska Hän rakastaa luotujaan niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.
Erään gospel bändin – The Rainin biisin Tuuli Kulkee kertosäkeistössä sanotaan näin:
”Sun salaisissa haaveissas, joku rakastaa sua niin, että sydämeen sattuu. Sulle Jumala vastaa: Mä seuraan sua matkoillas. Annan anteeksi kaiken mihin katuva kaatuu. Minä rakastan sua niin, että sattuu.”
Jumala rakastaa luotujaan ja pelkää, että he joutuvat synnin tielle ja kadotukseen. Tämä pelko on kuin vanhemman pelko, kun hän saa kuulla lapsensa käyttävän huumeita. Pelko rakkaansa menettämisestä on varmasti suuri. Samalla Jumalan rakkaus on kuin ihastus siellä yläasteen käytävällä joka päivä vastaan tulevaa tyttöä tai poikaa kohtaan, joka ei ole huomaavinaankaan sinua. Silti toivot, että kerran katseenne kohtaavat ja sen jälkeen katse viipyisi toinen toisissanne siitä hetkestä aina ikuisuuteen asti.
Sinun ei siis tarvitse etsiä Jumalaa, sillä Jumala etsii sinua. Mutta jos molemmat etsivät eri paikoista, on löytäminen vaikeaa. Yhteisenä kohtaamispaikkana on tämä Jeesuksen risti, johon voit palata, kun et jaksa enää etsiä. Tässä on se armo. Se ansioton rakkaus meidän osaksemme. Ja niin kuin äsköisessä laulussa laulettiin: ”riemu suur’ on taivaassa, eksynyt kun palajaa, kaukaa maailmalta jälleen kotihin.”
Rakkaat nuoret,
Riparilla päästiin hieman raapaisemaan pintaa kaikesta siitä, mitä on kristinusko. Tänään on konfirmaatio, mutta se ei ole matkan päätepiste, vaan sen alku. On sinulla sitten ranteessasi rukoushelmet tai ei, pidä mielessäsi, mitä olet riparilla saanut kuulla. Sinulle on annettu Raamattu, jota voit selailla, silloin kun siltä tuntuu. Voit myös tulla seurakuntatalolle hengailemaan ja miettimään näitä asioita uudemman kerran. Toivon nimittäin, että näen sinut syksyllä isoskoulutuksessa.
Mutta ennen kuin syksy ehtii tulla: astukaa nyt alttarin eteen tunnustamaan yhdessä seurakunnan kanssa yhteinen kristillinen uskomme. 05.09.2009 - 20:50
Selasin uutisia ja kohdalle osui Ylen talousuutinen missä kerrotaan itsepalvelukassojen tulosta ruokakauppoihin. Uutinen on luettavissa kokonaisuudessaan täältä. Kriteeri tälle itsepalvelun lisäämiselle on uutisessa esiintyvän S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapellon mukaan säästöjen aikaansaaminen. Tämän voisi ilmaista myös toisella tavalla: kun itsepalvelu alkaa ohjautua itsestään, voidaan aloittaa kenkäviikot. Itsehän en tiedä, mutta minulle on kerrottu, että kultaisella 80-luvulla nimensä mukaan tienasi hyvin ja rahaa ei tarvinnut säästellä. Tästä saamme kiittää suuria ikäluokkia ja Neuvostoliiton vaatimia sotakorvauksia, mitkä saivat Suomen teollisuuden kasvamaan tahtia, joka hakee vertaistansa. 80-luvulla oli vielä mahdollista se, että jos teit työsi hyvin sait palkankorotuksen. Myös tarjoilijat saivat jonkun prosentin myymästään. Sinäänsä käsittämätöntä, että työnantajapuoli halusi lopettaa tämän, koska, jos teet rahaa itsellesi, myyt luonnollisesti enemmän. 90-luvulla Neuvostoliiton romahdettua ja laman alettua alettiin säästää rankasti. Vasta kuluneena vuonna uutisoitiin viime laman velkaantuneista, jotka nyt saivat sen ajan velkoja anteeksi, ja nyt ollaan jo uudessa lamassa. Esimerkiksi Turku ei - ymmärtääkseni - missään vaiheessa saanut laman jälkeen menojaan ja tulojaan tasapainoon ja nyt pitäisi säästää uudestaan. Säästöt saadaan aikaan niin Turussa, mutta myös muuallakin opettajien lomautuksilla. Vuonna 1998 liiketalouden professori Paul Lillrank totesi, että näin tehtiin myös viime lamassa. Hänen mukaansa julkiset palvelutuottajat kiusasivat tarkoitushakuisesti lomauttamalla opettajat näin saaden median ja yleisen vihan puolelleen. Sentään niin pitkälle ei menty kuin Ruotsissa, jossa sairaaloilla oli tapana ajaa alas nimenomaan lastenklinikat saadakseen poliitikot avaamaan rahahanoja. Hän jatkaa, että "Markkinaehtoisesti toimiva kunta toteaisi, että jos rahaa ei ole, olisi ensin lomautettava kunnan koulutoimen johtaja kanslioineen [...] ja vasta viimeisenä opettajat." (Lillrank 1998, 187) Näinhän ei kuitenkaan voida tehdä, koska sillä ei saisi mediaa puolelleen (kuin korkeintaan ehkä ensimmäinen kunta, joka niin tekisi ja vain kerran) ja saattaisi jopa käydä niin, että puolen vuoden lomautuksen jälkeen huomattaisiin, että ilman tätä osaa byrokratiasta pärjätäänkin ihan hyvin. Mitään hyvää tekoa ei koskaan jätetä rankaisematta.
Viite: Lillrank, Paul 01.07.2009 - 23:22
"Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä." Kyseessä on siis Helsingin joukkoliikenteen versio kamppanjasta. Turussa linja-autojenkylkitekstit ovat sävyltään hieman toisenlaiset. Kampanja on poikinut jo yhden kantelun Mainonnan eettiselle neuvostolle (Maikkarin netti). Vapaa-Ajattelijoiden mukaan sananvapauteen kuuluva lausahdus särähtää minulla korvaan kohdassa "tuskin". Kaikessa yksinkertaisuudessa, ja blogin henkeen liittyen, kysynkin: kummat ovat varmempia kannassaan? Kristilliset kirkot vai vapaa-ajattelijat? 27.05.2009 - 23:54
Rippikoulujen puute antaa mahdollisuuden ladata akut ja kenties jopa kehittää jotain osa-aluetta. Viime vuoden syksynä silloinen työtoverini kertoi menevänsä Apulannan keikalla eräänä perjantaina. Itse en ollut kyseisen bändin fani, vaikka osaankin biisin ”Ilona?” kitaralla soittaa. Bändi on kuitenkin edelleen vakaasti pinnalla ja oletin silloin sen olevan teinien suosiossa, joten lähdin Youtuben avustuksella tutustumaan muutamaan biisiin. Yllätyksekseni varsin uskonnollista ja jopa kristillistä kontekstia oli havaittavissa biisien nimissä kuten otsikon biisi – Armo – tai eräs toinen biisi – jumala – pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna. Tämä ajoi minut tutustumaan tarkemmin lyriikoihin ajatuksena, että jollain riparilla puhe iltahartaudessa joidenkin näiden biisien kautta voisi olla edes yhden nuoren elämään tavoittava kokemus. Tässä on biisin sanat (Apulannan nettisivuilta: http://www.apulanta.fi/fin/?sivu=biisit&id=26 ) ja tästä linkistä saat klikattua Youtuben taustalle: http://www.youtube.com/watch?v=1N9kacZ1pjw Armo Minut ympäröin tyhjyydellä Nyt on mentävä yksin Kerto: Tätä hetkeä kartoin Viimeiseen tiimaan Pahat enteet hiljaisuuden Vaikka sulkisi silmät Kerto: Tämä tie meidät kaataa Viimeiseen tiimaan Armo? Kristillisessä kielenkäytössä, jota siis ripareilla opetetaan, armo tarkoittaa: Ansioton
Meidän Osaksemme Tämän biisin sävy ei jotenkin kuitenkaan ainakaan minun korvaani kuulosta ihmisen puheelta, joka on saanut kokea anteeksiannon. Minun korvaani se kuulostaa – myönnettäköön, että ”Ilona?” saattaa värittää tulkintaani – enemmänkin kamppailulta itsensä kanssa tilanteessa, että miten lopettaa ihmissuhde. Eli vähintäänkin väite iltahartaudessa, että tällaista on armo, olisi minulta kirkon entisenä ja tulevana työntekijänä pahasti metsään menemistä. Enkä nyt tarkoita sitä, että ihmissuhdetta pitäisi väkisin pitää pystyssä, jos sille ei enää ole edellytyksiä. Kysymys oli nyt armosta. Miksi ”on turhaa armoo viivyttää”? En viime syksynä monta iltaa yritettyäni kuitenkaan saanut varmuutta siitä, mitä tässä biisissä halutaan sanoa. Tulkinta, jonka tässä annoin, syntyi vasta hiljattain, mutta onko se oikea? Haluaisin kuulla sinulta, mitä mieltä sinä olet tämän biisin sanomasta? 27.03.2009 - 15:00
Keskustelijoina olivat vastakkain Dos. Johan Bäckman sekä toimittaja Leena Hietanen ja toissa puolen pöytää kolumnisti Jutta Zilliacus ja tutkija Oula Silvennoinen. Ohjelma lienee katsottavissa Yle: Areenassa vielä viikon ajan.
Depaatti oli jakautunut kahteen ryhmään. Kolumnisti Jutta Zilliacuksen kannasta huokui nationalismi - olihanhän syntyperäinen virolainen, mutta nykyään ymmärtääkseni Suomen kansalainen ja toiminut kansanedustajanakin vielä Neuvostoliiton aikoihin 80-luvulla. Toisella puolella pöytää keskustelua dominoi dosentti Johan Bäckman, kuka joka väliin pyrki tuomaan kantansa, että Virossa sorretaan vähemmistö-venäläisiä. Kenelläkään osallistujista, ohjelmasta vastaavaa toimittajaa lukuunottamatta, ei ollut mitään kättä pidempää sanojensa lisäksi suuntaan tai toiseen. Vetäen tämän kirjoitukseni kysymykseen, joka näkyy otsikossa, ja johon minulla ei siis ole vastausta, otan jälleen esille professori Puolimatkan ja ateistisen kritiikin häntä kohtaan. Nimittäin tapa, jolla dosentti Bäckman hyökkäsi toisella puolen pöytää olevaa tutkijaa kohtaan vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta, mitä tähtitieteen professori Valtaoja käytti artikkelissa, jonka Kotimaa-lehti julkaisi verkkolehdessään. Tässä Viro-keskustelussa sentään kommentti lyötiin päin naamaa. Sosiologia ei ymmärtääkseni ole "pseudo-tiede", niin kuin ei ymmärtääkseni uskontiedekkään, joten ihmettelenkin, miten nationalismi saattaa herättää yhtä voimakkaan vastareaktion mitä uskonnollinen keskustelu?
03.03.2009 - 22:34
Seuraava kopioitu osoitteesta: http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=8022&Itemid=38
22.01.2009 - 11:00
Sarjassa on paljon hyvää, mutta se ei rajoitu siihen, että kyseinen toimittaja, päätti palata juuri Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi. "Luonnollisesti" en ehdi tätä kaikkea positiivista analysoimaan, vaan otan aiheekseni erään seikan, josta olen hieman eri mieltä. Kyseinen toimittaja on muutaman kerran perustanut uskonratkaisunsa siihen, mitä pappi on ollut siitä mieltä, tai jos papit ovat olleet eri mieltä, on hän näin saanut ikäänkuin luvan olla asiasta montaa mieltä. Tässä ei alustavasti ole mitään väärää, mutta sen haluaisin tuoda esiin, että jos pappi on jotain mieltä tai montaa mieltä, ei automaattisesti tarkoita, että se olisi oikein juuri sinun kohdallasi. Pitää kyllä paikkansa, että papit - yleensä - ovat joutuneet tai halunneet perehtyä uskon aiheisiin ja saattavat olla asioista jopa oikeassa. Miksi kuitenkaan olla Jumalan "lapsenlapsi"? Kyseinen sarja ei mielestäni ole dokumentti. Mielestäni ohjelman tarkoitus on käsitellä uskon peruskysymyksiä tavalla, johon "tavallinenkin" ihminen voi samaistua. Ajatus, että pappi antaa minulle luvan ajatella tietyllä tavalla, voi johtua mielestäni kahdesta vaihtoehdosta. 1. Jos ohjelmassa käytettäisiin liikaa minuutteja, että toimittaja itse pohtisi yksin kammiossaan asiaa enemmän, se ei välttämättä olisi enää mediaseksikästä. 2. Toisaalta olen myös kohdallani havainnut ajatuskaavan, että jos pappi sanoo jotain, se antaa minulle luvan ajatella samoin; eipä ainakaan tarvitse olla helvetissä yksin. Toisaalta asiassa voi olla myös pyrkimys löytää ns. oikotie onneen. Nykyihminen haluaa rahoilleen vastinetta. En nyt puhu ensijaisesti kirkollisverosta, vaan siitä, että ihminen ei myöskään halua hukata aikaa. Varmistus pelastuksenkin tiestä halutaan saada pian, sillä jos se ei pidäkkään paikkansa, aikaa tästä kerran elettävästä elämästä on kulunut hukkaan. Kristinuskossa on muutakin kuin odotus palkinnosta "elämän kestäneen pidättyväisyyden jälkeen". Minulle itselle, ainakaan tällä hetkellä vielä, ei ole olennaista se, että kristittynä kuulun juuri nimenomaan pelastettavien joukkoon. Minulla on myös tapana sanoa riparilaisille viimeisen illan iltahartauden jälkeen pidettävässä kynttiläkieroksessa jotain osapuilleen seuraavaa: Tämän rippikoulun aikana olette saaneet vain pienen pinta raapaisun siitä, mitä kristinusko on. Tämä ilta ei ole tämän opetuksen päätös, eikä päätös ole myöskään ensi sunnuntain konfirmaatio. Tämä on vasta alku. Älkää jättäkö Raamattua sinne hyllyyn pölyttymään, vaan selailkaa sitä silloin tällöin, kun siltä tuntuu. [...] 22.12.2008 - 23:31
Ohjelmassa käsiteltiin uskonnollisuutta ateistisestä näkökulmasta. Uskonnollisuuden edustavaksi näkökulmaksi oltiin valittu fundamentalistisuus ja Nokia Missio. Kritisoin Yleä ja "Tuomas Enbuskea" (En ole varma, onko kyseessä taiteilijanimi) siitä, että heidän tutkiva journalisminsa ei todellakaan ollut tasapuolinen. Se selviää jo edellä mainitusta vastakkain asettelusta. Lisäksi mielestäni luotiin illuusio, että kaikki uskonnollisuus olisi Nokio Mission kaltaista. Linkki ohjelmaan tai suora linkki, jos kyseinen linkki ei toimi: http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1737864.asx?bitrate=1
Tuomas Embuske piti Jumalaa sadistisena Big Brotherina, joka lukee meidän ajatuksemme. Se, että asia ei ole niin, (sillä Jumalaa ei ole), on helpotus. Sulkeet ovat oma lisäykseni. Ohjelmassa haastateltiin myös Tuomas Brotheriusta ateistimin edustajana. Hän näki kristinuskon Jeesuksen ristinkuoleman siten, että "on jokin isä kuningas, joka on jostain syystä suuttunut lapsilleen ja jostain kumman syystä ainoa tapa, miten hän voi leppyä lapsilleen on, että hän tappaa oman poikansa. Siinä ei ole mitään järkeä!" Tässä Brotherius oli mielestään täysin oikeassa. En usein siteeraa Raamattua, koska sillä voi perustella aivan mitä tahansa, mutta nyt siteeraan Paavalia: Siinä ei kertakaikkiin ole mitään järkeä, että Jumala uhrasi itse itsensä lepyttääkseen itse itsensä. Tämä äsken mainittu ajatusleikki on siis yksi tapa "järkeistää" Jeesuksen ristinkuoleman syy (mikäli uskomme siis kolmiyhteiseen Jumalaan). Siinä ei myöskään ole ihmisen näkökulmasta järkeä, että pelastaja ja kuningas syntyisi seimeen, koska Hänelle ei ollut sijaa majapaikassa. Jouluevankeliumikertomus on eksegeettien mukaan kuitenkin historiallisesti kyseenalainen, joten otan toisen: Miksi Jeesus halusi kuolla ristillä, vaikka hän oli saapunut Jerusalemiin väkijoukon hurratessa odotettuna messiaana, ja täten hän varmasti olisi halutessaan saanut juutalaiset kapinoimaan miehittäjiä vastaan ja täten ehkä jopa toteuttanut eräät juutalaisten profetiat? Eero-äijä, joka on tähänkin blogiin kirjoittanut, ja on pastori lähistöllä, ajatteli asiaa kerran osapuilleen seuraavasti: Jumala ei halunnut jättää ihmiselle mitään mahdollisuutta väittää, että Jeesus olisi saanut tavallista paremman kortit jo lähtiessä. Siksi Kuningas ei syntynyt mahtavaan palatsiin, siksi Kuningas ei ollut pelkästään jumalallista alkuperää (oppi Jeesuksen täydellisesti inhimillisestä ja täydellisestä jumalallisesta puolesta) ja siksi Kuninkaan tuli olla myös kaikkein heikoin, alistetuin ja pilkatuin. Mutta tässä heikkoudessa, niin kuin Paavali sen kiteytti, on Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Mitä sitten tulee Raamattuun historiallisena totuutena? Sen käsityksen, jonka olen tähän mennessä teologisia opintoja saanut, on että Raamattu ei ole historian oppikirja, eikä se pidä historiallisesti - ainakaan täysin - paikkansa. Jouluevankeliumin henkilöt ja verollepano eivät esimerkiksi täysin käy yksiin historiallisten henkilöiden ja tapahtumien kanssa. Profeetta Joona ja hänen matkansa Niniveen valaan vatsassa, mihin silloin Vanhan Testamentin eksegetiikan professori Risto Lauha huomautti, että Ninive ei ollut lähelläkään merta. Minä en opeta Raamattua historiallisena totuutena vaan, että se on ihmisen kirjoittamaa puhetta Jumalasta. Joko olen oikeassa tämän asian suhteen tai saan kerran vastata opetuksistani (Jaak. 3:1). Tästä huolimatta, ristin teologian kautta, Jumalan rakkaus löytyy Raamatusta, minun mielestäni. Kritiikkiä kiitos. |
Kirjoittaja
Tervehdys,
Varsin nopeasti kuitenkin blogini sävy muuttui luterilaiseksi apologiaksi, mikä ei ollut alkuperäinen tarkoitukseni. Ironia on myös siinä, että koen olevani jollain tavalla monen tulen välissä; en kuulu ateisteihin enkä myöskään konservatiiveihin, joten olen ikään kuin väliinputoaja uskonnollisessa kentässä. Kirjoitan tätä blogia harrastusmielessä opiskelujeni ja muun elämäni ohella. En ole tällä hetkellä luterilaisen kirkon palkkalistoilla, mutta aion kerran valmituttuani liperit saada ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palkkalistoille palata - jos Luoja suo.  
|
|||||||||||||||||||||||||||||
