Tässä yksi uskontotieteen essee, jonka tein, koska ryssisin itse tentin.

 

Wahhabiitit kuuluvat islamilaisuuteen, mutta eivät ole sen varsinainen haara. Pikemminkin wahhabiittilaisuus on kutsu reformiin, tarkemmin sanottuna paluu alkuperäiseen islamiin.

Islamilaisuuden juuret ovat noin 600 vuotta kristinuskon perustajan syntymän jälkeen. Vuonna n. 570 jKr. Hasimin sukuun ja arvossa pidettyyn Qurais-heimoon syntynyt Muhammed (arabiaksi: Ylistetty) vaikutti myöhemmin noin vuonna 610 jKr. Mekassa uskonnollisena julistajana. Hänen teesinsä tähtäsi kuulijoitaan luopumaan itsekeskeisestä elämästä ja kääntymään Jumalan puoleen.

Islam syntyi arabian niemimaalla keskellä juutalaisuutta, kristinuskoa sekä erilaisia animistisia uskontoja. Muhammed pyrki - väkivalloinkin - yhdistämään eri heimot yhteen. Tässä hän ei kuitenkaan onnistunut vielä eläessään, vaan hänen seuraajansa suorittivat tämän loppuun. Muhammed pyrki ehdottomasti pois monijumaluudesta (polyteismi) ja edellytti kuuliaisuutta yhdelle ainoalle Jumalalle - Allahille. Pyrkimys poistaa monijumalallinen kultti ei kuitenkaan tapahtunut ilman vastarintaa. Luonnollisesti vanhoista tavoista haluttiin pitää kiinni, mutta myös paikalliset kauppiaat ym., joiden toimeentulo perustui Mekan pyhiin paikkoihin, panivat vastaan. Tästä johtuen Muhammedin ensimmäinen yritys puhdistaa epäjumalanpalvonta Mekasta epäonnistui ja hän joutui pakenemaan.

Islamin oppi perustuu Koraaniin - muslimien pyhään kirjaan, jonka Muhammedin seuraajat ovat koonneet Muhammedin omista opetuksistaan, jotka taas perimätieto kertoo olevan peräisin taivaallisesta ilmoituksesta hänelle. Lisäksi perimätiedolla on sanansa islamilaiseen oppiin. Perimätieto eli sunna, aivan niin kuin luterilaisuudessakin, ei koskaan mene Koraanin edelle. Tämän lisäksi uskon auktoriteettejä islamissa on analogia, joka pitää löytyä asianmukaisella päättelyllä sekä konsensus (Yhteisymmärrys ?), joista Smartin kirja: Uskontojen Maailma ei kertonut juuri tämän enempää.

1700-luvulla Islam koki kriisin aikaa. Eripuolilla erimielisyydet moraalisista ja uskonnon sosiaalisista puolista toivat epävarmuutta. Kuitenkin islamin keskuuteen syntyi halu palata alkuperäisille juurille, josta nähtiin eksymistä. Vuosina 1703-1792 elänyt Ibn Abd al-Wahhab aloitti islamin sisäisen reformin. Islam oli keskiajalla omaksunut erinäisiä lakeja ja säädöksiä, jotka al-Wahhab katsoi olevan perusteettomia Koraanin näkökulmasta. Tässä vaiheessa tulee huomata, että islamilaisuus puhtaammillaan ja sen myö Koraani tulee olla valtion laki (teokratia). Lisäksi suufipyhimyksiä kohtaan alkanut vainajienpalvonta nähtiin askeleeksi kohti monijumaluutta, johon al-Wahhab puuttui reformissaan. Mikään ei siis saanut mennä Jumalan edelle. Hän myös alisti islamin kolmannen uskon auktoriteetin, analogian, Koraanille - tai sen ottamatta kantaa - sunnalle eli traditiolle.

Vaikka wahhabiittilaisuus tuntuukin fundamentalistiselta näkemykseltä, sen tarkoitus - niin kuin alussa sanoinkin - oli palauttaa Islam alkuperäiseen, Muhammedin aikaiseen, muotoonsa. Islam, niinkuin kristinuskokin, on joutunut taistelemaan vieraita filosofioita vastaan historiansa aikana. Eurooppalainen kulttuuri oli jo pitkään ollut kosketuksissa Islamin kanssa, joten voidaan hyvinkin olettaa reformin tulleen oikeaan paikkaan ja tarpeeseen.

-----------------------------------

Lähteeni: N. Smart: Uskontojen maailma