Katselen par aikaa Yleltä tulevaa A-Talk -ohjelmaa, jossa keskustellaa tämän hetkisestä Viron tilanteesta, mikä on noussut tapetille pienen Putin-nuorten ryhmän mielenosoituksesta Helsingissä kuluneella viikolla sekä presidentti Mauno Koiviston anteeksipyynnöstä kieltäytymisestä. Ohjelma on nähtävästi uusinta.

Keskustelijoina olivat vastakkain

Dos. Johan Bäckman sekä toimittaja Leena Hietanen

ja toissa puolen pöytää

kolumnisti Jutta Zilliacus ja tutkija Oula Silvennoinen.

Ohjelma lienee katsottavissa Yle: Areenassa vielä viikon ajan.


Kyseinen ohjelma pyöri taustalla pelatessani tietokoneella perjantaiaamun kunniaksi. En kiinnittänyt ohjelmaan sen enempää huomiota, ennen kuin tunnetason nousu pääsi kuulokkeitteni läpi.

Depaatti oli jakautunut kahteen ryhmään. Kolumnisti Jutta Zilliacuksen kannasta huokui nationalismi - olihanhän syntyperäinen virolainen, mutta nykyään ymmärtääkseni Suomen kansalainen ja toiminut kansanedustajanakin vielä Neuvostoliiton aikoihin 80-luvulla. Toisella puolella pöytää keskustelua dominoi dosentti Johan Bäckman, kuka joka väliin pyrki tuomaan kantansa, että Virossa sorretaan vähemmistö-venäläisiä. Kenelläkään osallistujista, ohjelmasta vastaavaa toimittajaa lukuunottamatta, ei ollut mitään kättä pidempää sanojensa lisäksi suuntaan tai toiseen.

Vetäen tämän kirjoitukseni kysymykseen, joka näkyy otsikossa, ja johon minulla ei siis ole vastausta, otan jälleen esille professori Puolimatkan ja ateistisen kritiikin häntä kohtaan. Nimittäin tapa, jolla dosentti Bäckman hyökkäsi toisella puolen pöytää olevaa tutkijaa kohtaan vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta, mitä tähtitieteen professori Valtaoja käytti artikkelissa, jonka Kotimaa-lehti julkaisi verkkolehdessään. Tässä Viro-keskustelussa sentään kommentti lyötiin päin naamaa.

Sosiologia ei ymmärtääkseni ole "pseudo-tiede", niin kuin ei ymmärtääkseni uskontiedekkään, joten ihmettelenkin, miten nationalismi saattaa herättää yhtä voimakkaan vastareaktion mitä uskonnollinen keskustelu?