Myönnettäköön näin etukäteen, että tämä kirjoitus lipsahtaa teologiasta sosiaalipolitiikan puolelle.
 

Selasin uutisia ja kohdalle osui Ylen talousuutinen missä kerrotaan itsepalvelukassojen tulosta ruokakauppoihin. Uutinen on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Kriteeri tälle itsepalvelun lisäämiselle on uutisessa esiintyvän S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapellon mukaan säästöjen aikaansaaminen. Tämän voisi ilmaista myös toisella tavalla: kun itsepalvelu alkaa ohjautua itsestään, voidaan aloittaa kenkäviikot.

Itsehän en tiedä, mutta minulle on kerrottu, että kultaisella 80-luvulla nimensä mukaan tienasi hyvin ja rahaa ei tarvinnut säästellä. Tästä saamme kiittää suuria ikäluokkia ja Neuvostoliiton vaatimia sotakorvauksia, mitkä saivat Suomen teollisuuden kasvamaan tahtia, joka hakee vertaistansa.

80-luvulla oli vielä mahdollista se, että jos teit työsi hyvin sait palkankorotuksen. Myös tarjoilijat saivat jonkun prosentin myymästään. Sinäänsä käsittämätöntä, että työnantajapuoli halusi lopettaa tämän, koska, jos teet rahaa itsellesi, myyt luonnollisesti enemmän.

90-luvulla Neuvostoliiton romahdettua ja laman alettua alettiin säästää rankasti. Vasta kuluneena vuonna uutisoitiin viime laman velkaantuneista, jotka nyt saivat sen ajan velkoja anteeksi, ja nyt ollaan jo uudessa lamassa. Esimerkiksi Turku ei - ymmärtääkseni - missään vaiheessa saanut laman jälkeen menojaan ja tulojaan tasapainoon ja nyt pitäisi säästää uudestaan.

Säästöt saadaan aikaan niin Turussa, mutta myös muuallakin opettajien lomautuksilla. Vuonna 1998 liiketalouden professori Paul Lillrank totesi, että näin tehtiin myös viime lamassa. Hänen mukaansa julkiset palvelutuottajat kiusasivat tarkoitushakuisesti lomauttamalla opettajat näin saaden median ja yleisen vihan puolelleen. Sentään niin pitkälle ei menty kuin Ruotsissa, jossa sairaaloilla oli tapana ajaa alas nimenomaan lastenklinikat saadakseen poliitikot avaamaan rahahanoja. Hän jatkaa, että "Markkinaehtoisesti toimiva kunta toteaisi, että jos rahaa ei ole, olisi ensin lomautettava kunnan koulutoimen johtaja kanslioineen [...] ja vasta viimeisenä opettajat." (Lillrank 1998, 187)

Näinhän ei kuitenkaan voida tehdä, koska sillä ei saisi mediaa puolelleen (kuin korkeintaan ehkä ensimmäinen kunta, joka niin tekisi ja vain kerran) ja saattaisi jopa käydä niin, että puolen vuoden lomautuksen jälkeen huomattaisiin, että ilman tätä osaa byrokratiasta pärjätäänkin ihan hyvin.

Mitään hyvää tekoa ei koskaan jätetä rankaisematta.

 

Viite:

Lillrank, Paul
1998      Laatuajattelu. Laadun filosofia, tekniikka ja johtaminen tietoyhteiskunnassa. Helsinki: Otava