Vertaukset eksyneestä lampaasta ja kadonneesta hopearahasta
1 Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. [15:1,2: Matt. 11:19; Mark. 10:45; Luuk. 7:47, 19:7,10, 23:43]
2 Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."
3 Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: [15:3-7: Matt. 18:12-14]
4 "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. [Hes. 34:11,16]
5 Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, [Jes. 40:11]
6 ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' [1. Piet. 2:25]
7 Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
8 "Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen.
9 Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.'
10 Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen."
 
  
Päivän teemana on siis kadonnut ja uudestaan löytynyt.
 
 
Tähän liittyen meillä päiväriparilla tapahtui hieman nolo tilanne, kun meidän piti tiistai iltapäivällä mennä pelaamaan jalkapalloa. Lähetimme nuoret edeltämme ja menimme pastorin kanssa hieman myöhemmin perästä autolla. Kun pääsimme tuolla K-Supermarketin vieressä olevalle nurmikentälle, nuoria ei näkynyt missään. Minne ihmeeseen he olivat menneet? Lähdimme pastorin kanssa takaisin seurakuntatalolle. Ehdotin, että kysyisimme lastenohjaajilta, että mihin suuntaan nuoremme oikein lähtivät. Pastori sanoi, että ei varmasti kysytä. Sitä kollegojen kuittailua ja nälvintää, mikä siitä seuraa, ei kestä kukaan.
 
No, onneksi ei tarvinnut kysyä. Pari tyttöä tuli nimittäin vastaan. He olivat lähteneet etsimään meitä. Evankeliumitekstiä sivutakseni – emme kutsuneet naapureita iloitsemaan kanssamme, mutta huojentuneita kyllä olimme.
 
Loppukokeen jälkeen havaitsimme, että riparilaiset olivat selkeästi oppineet kymmenen käskyn lain. Harkitsimme kuitenkin, pitäisikö pitää vielä toinen viikko putkeen, ja käyttää se kokonaan puhumalla armosta.
 
Tämä ei ollut ensimmäinen rippikouluryhmä, joka on tämän ajatuksen tuonut mieleen. Se ajatus, että joku tuntematon haluaisi ilmaiseksi tehdä meidän hyväksemme jotain, on jotenkin niin vierasta. Ehkä me ajattelemme, että meidän pitää mennä erämaahan asti löytääksemme jotain arvokasta. Mutta tässä kohtaa me olemme eksyksissä. Jumala tulee hakemaan meitä vaikka erämaasta, koska Hän rakastaa luotujaan niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän.
 
Erään gospel bändin – The Rainin biisin Tuuli Kulkee kertosäkeistössä sanotaan näin:
 
 
”Sun salaisissa haaveissas, joku rakastaa sua niin, että sydämeen sattuu. Sulle Jumala vastaa: Mä seuraan sua matkoillas. Annan anteeksi kaiken mihin katuva kaatuu. Minä rakastan sua niin, että sattuu.”
 
Jumala rakastaa luotujaan ja pelkää, että he joutuvat synnin tielle ja kadotukseen. Tämä pelko on kuin vanhemman pelko, kun hän saa kuulla lapsensa käyttävän huumeita. Pelko rakkaansa menettämisestä on varmasti suuri. Samalla Jumalan rakkaus on kuin ihastus siellä yläasteen käytävällä joka päivä vastaan tulevaa tyttöä tai poikaa kohtaan, joka ei ole huomaavinaankaan sinua. Silti toivot, että kerran katseenne kohtaavat ja sen jälkeen katse viipyisi toinen toisissanne siitä hetkestä aina ikuisuuteen asti.
 
 
Sinun ei siis tarvitse etsiä Jumalaa, sillä Jumala etsii sinua. Mutta jos molemmat etsivät eri paikoista, on löytäminen vaikeaa. Yhteisenä kohtaamispaikkana on tämä Jeesuksen risti, johon voit palata, kun et jaksa enää etsiä. Tässä on se armo. Se ansioton rakkaus meidän osaksemme. Ja niin kuin äsköisessä laulussa laulettiin: ”riemu suur’ on taivaassa, eksynyt kun palajaa, kaukaa maailmalta jälleen kotihin.”
 
  
Rakkaat nuoret,
 
Riparilla päästiin hieman raapaisemaan pintaa kaikesta siitä, mitä on kristinusko. Tänään on konfirmaatio, mutta se ei ole matkan päätepiste, vaan sen alku. On sinulla sitten ranteessasi rukoushelmet tai ei, pidä mielessäsi, mitä olet riparilla saanut kuulla. Sinulle on annettu Raamattu, jota voit selailla, silloin kun siltä tuntuu. Voit myös tulla seurakuntatalolle hengailemaan ja miettimään näitä asioita uudemman kerran. Toivon nimittäin, että näen sinut syksyllä isoskoulutuksessa.
 
Mutta ennen kuin syksy ehtii tulla: astukaa nyt alttarin eteen tunnustamaan yhdessä seurakunnan kanssa yhteinen kristillinen uskomme.